START 2023 2022 2021 2020 2019 2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012

TULOSARKISTO

Yleistä

Tervetuloa Agility-Team Turku ry:n tulosarkistoon. Tulosarkistoon on kerätty tulokset yhdistyksen järjestämistä virallisista sekä epävirallisista kisoista ja muista tapahtumista noin vuoden 2012 loppupuolelta alkaen. Arkisto saattaa myös täydentyä tulevaisuudessa vanhemmilla tuloksilla. Lisäksi tulosarkistoon lisätään vuosittain lisää menneitä juoksevan vuoden kisojen ja tapahtumien tuloksia. Nopeimmin kuitenkin tarkistat juuri olleiden kisojen tulokset tolleri.net palvelusta. Aineiston laajasta kirjosta johtuen tulokset saattavat näkyä hieman eri tavoin vuodesta ja tapahtumasta riippuen. Toimimattomista linkeistä ja muista virheistä ja kysymyksistä voi olla yhteydessä Niko-Petteri Saloon. Tulosten selaileminen tapahtuu valitsemalla yläpalkista haluttu vuosi jonka jälkeen haluttu tapahtuma. Tulokset aukeavat tämän jälkeen uuteen ikkunaan. Voit avata tulosarkiston myös omaan selain ikkunaan tästä.